Minusta

Pieni nörtti.

Olen pienestä asti ollut pesunkestävä nörtti. Videopelit ovat olleet harrastukseni siitä asti, kun kotiimme hankittiin 90-luvun alussa Commodore 64. Nykyään minut löytää usein Twitchistä seuraamasta erilaisia pelistriimejä, ja välillä striimaan myös itse. Toisena elinikäisenä intohimon kohteenani englannin kielestä tuli koulussa heti lemppariaineeni. Päädyinkin opiskelemaan englannin kielitiedettä yliopistossa. Lopulta pelit ja kieliasiantuntijuus yhdistyivät, kun hoksasin, että osaamistani voisi käyttää pelien ja pelaamisen tutkimukseen. Tästä seurasi pelien goottilaisuutta ja pelivideoita tarkasteleva väitöskirja, joka sai paljon positiivista palautetta luettavuudestaan tutkimuksellisten ansioiden ohella.

Olen aina ollut kiinnostunut kehittämään osaamistani ja uudet asiat vetävät minua puoleensa. Olen omatoimisesti opetellut mm. teknistä kirjoittamista, copywritingia ja brändäämiseen liittyviä asioita, sekä miten tehdä digitaalista taidetta tai editoida videoita ja äänitiedostoja. Minussa on paljon vahvoja ammatillisia piirteitä (mm. ongelmanratkaisu- ja ajanhallintataidot, ahkeruus ja omistautuminen tehtäville), mutta haasteeni on ollut, etten ole koskaan selkeästi tiennyt, mikä minusta tulisi “isona”.

Isompi nörtti, väitöstilaisuudessa v. 2018.

Väikkärin jälkeen tieni johti pitkälti yliopistonopettajan tehtäviin, ja opetinkin englannin kursseja etenkin viestintään liittyen. Yliopistolla nautin jatkuvasta muutoksesta ja kehityksestä (tutkimuksessa ja opetuksessa), yhteistyöstä kollegojen ja opiskelijoiden kanssa, ja mahdollisuudesta jättää pala omaa itseä osaksi opetusta. Työpäivillä oli yhtäältä selkeä rakenne (opetusaikataulu) että toisaalta paljon vaihtelua työtehtävien suhteen (suunnittelu-, opetus-, viestintä- ja arviointitehtävät). Tämä sopi persoonalleni täydellisesti.

Nyt olen löytänyt tieni teknisen viestinnän maailmaan, jossa tarkkuus ja ongelmanratkaisutaitoni pääsevät loistamaan. Tiivis yhteistyö teknisen viestinnän tiimissä on opettanut uusia taitoja, joskin teen myös paljon itsenäistä työtä käännösten tarkastusten parissa. Tehtävät ovat monipuolisia ja haastavia ja opin jatkuvasti uutta.

Vapaa-ajallani vietän aikaa kahden kissani kanssa. Yleisesti minulle tärkeitä asioita ovat oikeudenmukaisuus sekä monimuotoisuuden ja erilaisuuden näkeminen rikkautena ja voimavarana.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

Theme: Overlay by Kaira